Tue yrityksenä alueesi lasten ja nuorten kulttuuriharrastamista 

Yrityksillä on merkittävä rooli lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämisessä. Lahjoittamalla tuette kulttuuriharrastuksia, jotka antavat nuorille ystäviä, tärkeitä taitoja ja turvallisen paikan kasvaa. Voitte halutessanne tukea myös tietyn alueen nuorisoseuratoimintaa.

Kulttuuriharrastuksilla on tutkitusti iso merkitys lasten ja nuorten hyvinvoinnille. Tanssi-, teatteri, sirkus-, musiikki-, sana- tai kuvataideharrastus tuo kavereita, opettaa tulemaan toimeen erilaisten ihmisten kanssa sekä ymmärtämään itseään. Kulttuuriharrastuksessa oppii lisäksi tärkeitä taitoja opiskelu- ja työelämää varten. Kulttuuriharrastamisen koetut vaikutukset -selvitys 2024

Paikalliset nuorisoseurat ovat yksi Suomen suurimmista kulttuuriharrastusten tarjoajista. Yli 500 nuorisoseurassa eri puolilla maata lapset ja nuoret harrastavat viikoittain – usein ainoassa alueen harrastuspaikassa. Suuri osa toiminnasta pyörii vapaaehtoisten voimin, joten yritysten tuki on näille yhteisöille äärimmäisen tärkeää.

Yrityksenne lahjoitus auttaa:

  • Kattamaan ohjattujen harrastusryhmien kuluja.
  • Perustamaan uusia harrastusryhmiä.
  • Tukemaan vapaaehtoisten työtä ja paikallista yhteisöä.
  • Varmistamaan, että kaikilla lapsilla on mahdollisuus osallistua riippumatta perheen taustasta.

Yrityslahjoitus on konkreettinen tapa edistää lasten ja nuorten yhdenvertaisia mahdollisuuksia. Voimme myös rakentaa teille räätälöidyn kumppanuuden, joka tukee sekä liiketoimintanne tavoitteita että yhteistä hyvää.

Ota yhteyttä ja kysy lisää:
Sanna Airaksinen, pääsihteeri
sanna.airaksinen@nuorisoseurat.fi, puh 040 350 8913

Voit tehdä lahjoituksen tilisiirtona tilille FI17 5780 5520 0409 02 (merkitse viitteeksi ”Lahjoitus”) tai alla olevalla lomakkeella kortti/verkkopankki -maksuna.

Suomen Nuorisoseurat

Suomen Nuorisoseurat on kasvatus- ja harrastusjärjestö sekä Suomen suurin kulttuurisen nuorisotyön toimija. Olemme edistäneet vuodesta 1881 lähtien lasten ja nuorten kokonaisvaltaista kasvua sekä aktiivista ja vastuullista kansalaisuutta. Nuorisoseuratoiminnassa kasvaa avoimeksi, osallistuvaksi ja yhteistyökykyiseksi ihmiseksi. Paikalliset nuorisoseurat kokoavat viikoittain yhteen noin 25 000 eri-ikäistä henkilöä harrastamaan, vaikuttamaan ja kohtaamaan toisiaan. Nuorisoseuroissa jokaisella lapsella, nuorella ja aikuisella on mahdollisuus harrastaa kulttuuria, kasvaa aktiiviseksi yhteisön jäseneksi ja kokea tekemisen riemua! 

Lahjoitusehdot

Tutustu lahjoitusehtoihin.

Rahankeräyslupa

Ra/2020/1286, voimassa 1.1.2021 alkaen. Rahankeräysluvan tarkemmat tiedot

Maksupalveluntarjoaja

Maksunvälityspalvelun toteuttajana ja maksupalveluntarjoajana toimii Paytrail Oyj (2122839-7) yhteistyössä suomalaisten pankkien ja luottolaitosten kanssa. Paytrail Oyj näkyy maksun saajana tiliotteella tai korttilaskulla ja välittää maksun kauppiaalle. Paytrail Oyj:llä on maksulaitoksen toimilupa. Reklamaatiotapauksissa pyydämme ottamaan ensisijaisesti yhteyttä tuotteen toimittajaan. 

Paytrail Oyj, y-tunnus: 2122839-7 Innova 2 Lutakonaukio 7 40100 Jyväskylä https://www.paytrail.com/kuluttaja/tietoa-maksamisesta